5.9.1991

Kurikan kihlakunnanoikeuden päätös 19.5.1988

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän ja maatilahallituksen syytteestä katsonut asianosaisten kertomusten, kirjallisen selvityksen ja kaikkien asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella selvitetyksi, että A ja B olivat vuosina 1982, 1983, 1985 ja 1986 syyllistyneet seuraaviin rikoksiin.

Kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (1011/84) 5 §:n (muutos 239/87) sekä sitä edeltäneiden ohjaamislakien (302/75, 996/79 ja 1080/81) mukaan oli sikatalousyrityksen perustamiseen oltava maatilahallituksen lupa. Ennen vuoden alussa 1975 voimaan tulleen lain määräysten rajoituksia B oli harjoittanut sikataloutta Kurikan Miedon kylässä omistamallaan Vanhakartano nimisellä tilalla RN:o 7:172. Vuoden 1975 lain muutos merkitsi, että sikatalousyrityksen sikamäärä tuli rajoittaa ennen lain voimaantuloa olleeseen määrään. Esitetyn selvityksen mukaan B:n sikatalousyrityksessä oli ollut vuoden 1974 lopussa 396 sikaa.

Vuonna 1982 B oli myynyt 25.8.1982 allekirjoitetulla kauppakirjalla muun muassa Vanhakartanon tilan pojalleen A:lle omistusoikeuden siirtyessä heti ostajille. Tätä ennen A sanotun tilan omistajana ja B maanvuokrasopimuksen nojalla olivat ilmeisesti harjoittaneet sikataloutta sanotulla kiinteistöllä.

A:n hakemuksesta maatilahallitus oli päätöksellään 19.12.1986 myöntänyt hänelle luvan harjoittaa sukupolvenvaihdoksen jälkeen sikatalousyritystä, jossa oli enintään 396 tietyllä tavalla laskettua sikaa.

A:n haettua lupaa ryhtyä harjoittamaan laajempaa eli 545 sian sikatalousyritystä maatilahallitus oli päätöksellään 13.2.1987 hylännyt hakemuksen. Päätöksen mukaan hakijan tuli ensi tilassa vähentää eläinmääränsä lain edellyttämälle tasolle eli jo aikaisemmalla päätöksellä annetun luvan mukaiseen 396 sikaan.

Esitetyn selvityksen mukaan A ja B olivat kuitenkin vuoden 1975 muutoksen jälkeen ja erityisesti nyt puheena olevina vuosina joko tahallaan ja tietoisesti tai ainakin siten, että olosuhteiden perusteella heidän olisi pitänyt tämä tietää, pitäneet puheena olevassa yrityksessä kerrallaan sallittua 396 kappaleen määrää olennaisesti enemmän sikoja ylitysten ollessa vuonna 1982 keskimäärin 65, vuonna 1983 11, vuonna 1985 90 ja vuonna 1986 127 eli yhteensä 293 sikaa. Vastaajat olivat sinänsä myöntäneet syytteen perusteeltaan ja määrällisestikin ja myös esitetyn menettämisseuraamuksen esitetyn lausunnon mukaisena. Koska rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä harkittaessa ei voitu suoda vastaajille oikeutta veron vähentämiseen bruttomääristä, kihlakunnanoikeus on harkinnut sanotuksi taloudelliseksi hyödyksi vuodelta 1982 17.117, vuodelta 1983 2.468, vuodelta 1985 17.200 ja vuodelta 1986 34.475 eli yhteensä 71.280 markkaa.

Sen vuoksi kihlakunnaoikeus, hyläten vaatimukset enemmälti, on tuominnut A:n ja B:n kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain 5 §:n 1 momentin sekä 11 ja 12 §:n sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain säännösten rikkomisesta, A:n 30:een 40 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.200 markkaa ja B:n 20:een 30 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 600 markkaa.

Valtiolle A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti menettämään rikoksen tuottamana hyötynä vuodelta 1982 17.117, vuodelta 1983 2.468, vuodelta 1985 17.220 ja vuodelta 1986 34.475 eli yhteensä 71.280 markkaa. Lisäksi heidät on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan maatilahallitukselle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 500 markkaa.

Vaasan hovioikeuden päätös 28.11.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B ovat saattaneet jutun on lausunut perusteluinaan, että B oli harjoittanut Kurikan kunnan Miedon kylässä Vanhakartanon tilalla sikataloutta jo ennen sika- ja kanataloustuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (302/75) voimaantuloa. Mainitulla lailla kiellettiin sellaisen sikatalousyrityksen laajentaminen, jossa oli tai jonka tuotanto edellytti enemmän kuin 300 laissa määriteltyä sikapaikkaa. B:n sikatalousyrityksessä oli ollut lain tullessa 15.5.1975 voimaan 396 sikaa.

Mainitun lain ja edelleen kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annettujen lakien 996/79, 1080/81 ja 1011/84 säännökset olivat rajoittaneet B:n sikatalousyrityksen sikamäärän 396 sikaan. A ja B olivat kuitenkin vuosina 1982, 1983, 1985 ja 1986 harjoittaessaan yhdessä mainitulla tilalla sikataloutta pitäneet sikoja yli sallitun määrän. Ylitysten ja rikoksen heille tuottaman taloudellisen hyödyn määrät olivat kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitun suuruiset.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen muutoin pysyväksi, mutta on soveltanut kihlakunnanoikeuden soveltamien lainkohtien asemesta kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (1080/81) 2 ja 11 §:ää ja kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (1011/84) 2 ja 12 §:ää sekä rikoslain 7 luvun 2 §:ää.

Ratkaisun perustelut

Maatilahallituksen asema

Kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annettu laki rajoittaa oikeutta ilman lupaa laajentaa sikatalousyritystä siitä tasosta, joka sikatalousyrityksessä oli ensimmäisen ohjaamislain voimaantullessa 15.5.1975. Korkein oikeus katsoo, että sikatalousyrityksen laajentaminen ilman lupaa loukkaa tosin yleistä etua, mutta se ei kuitenkaan loukkaa välittömästi valtion oikeutta. Valtio ei siten ole kysymyksessä olevan laatuisessa asiassa asianomistaja.

Maataloushallinnosta annetun lain (89/71) 1 §:n mukaan maataloushallintoa johtaa ja valvoo maatilahallitus. Tehtäväänsä suorittaessaan maatilahallitus muun muassa kantaa ja vastaa valtion puolesta sekä valvoo tuomioistuimissa ja virastoissa valtion etua ja oikeutta kaikissa maataloushallinnon alaan kuuluvissa asioissa sekä epäillessään maataloushallintoa koskevia määräyksiä rikotun tekee siitä ilmoituksen asianomaiselle viralliselle syyttäjälle. Tämä ei kuitenkaan perusta maatilahallitukselle oikeutta itse ajaa syytettä nyt kysymyksessä olevan laatuisessa asiassa.

Pääasia

Vaatimus rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisestä on esitetty 19.5.1988. Oikeus tuomita A ja B menettämään heidän syykseen luetun rikoksen ennen 19.5.1983 tuottama taloudellinen hyöty on kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (1011/84) 12 §:n 3 momentin, sellaisena kuin se on 2.8.1989 voimaantuulleessa laissa (733/89), nojalla rauennut. Vuonna 1983 19.5. jälkeen saadun taloudellisen hyödyn määräksi Korkein oikeus arvioi 1.500 markkaa.

Päätöslauselma

Maatilahallituksen rangaistusvaatimus jätetään tutkimatta.

A:n ja B:n valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä menetettävä määrä alennetaan 53.175 markaksi.

A ja B vapautetaan velvollisuudesta korvata maatilahallituksen oikeudenkäyntikuluja jutussa.

Muulta osalta hovioikeuden päätös jää pysyväksi.